Erilainen opettaja

Mikko Haatainen on yksi koulumme resurssiopettajista.

Kävin kyselemässä hänen työstään. Mikon työ eroaa tavallisen opettajan työstä eri tavoilla esim. Mikolla ei ole omaa luokkaa tai oppilaita, vaan kaikki koulun oppilaat ovat Mikon oppilaita. Hän työskentelee kaikkien koulussa toimivien henkilöiden ja oppilaiden kanssa.

Mikon työ on hyvin vaihtelevaa ja vauhdikasta. Hänen työllään on harvoin toteutuvat suunnitelmat. Mikon on reagoitava nopeasti kaikkiin tilanteisiin ja oltava valmiina kaikkeen.

Mikko on myös koulussamme toimiva elektroniikka velho ja kitaristi. Hänelle ilmoitetaan mm. tietokone ongelmista, hän menee mahdollisesti paikalle avuksi tai menee mahdollisimman nopeasti. Mikko jää monesti tekemään korjauksia työpäivän jälkeen. Mikko toimii myös koulun kuoron yhtenä kitaristina ja auttaa yleisesti musiikkiasioissa.

Mikko viihtyy työssään monesta syystä. Hänen työkaverinsa ovat hänen mielestään maailman parhaita. Mikko pystyy hyödyntämään harrastuksiaan töissä. Mikko nauttii oppilaiden auttamisesta ja opastamisesta. Mikon mielestä työstä tekee ihanaa hyödyksi oleminen.

 

Kirjoittanut Lotta 6B